keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulupuu on rakennettu

Sain joskus aikoja sitten lahjaksi askartelukirjan, josta ei silloin löytynyt kuin yksi kiinnostava ohje: käpykuusi. Kerran jo keräsin kävytkin sitä varten valmiiksi, mutta ne päätyivät lopulta kuukausien säilytyksen jälkeen palamaan iloisesti takassa. Tänä jouluna vihdoin ryhdistäydyin ja väkersin puun. Kirjan ohjeista poiketen tämän nimi on joulumänty, sillä vaikka kävyt sattuvat olemaan kuusen muodossa niin ei silti männynkäpyjä voi kuuseksi kutsua ;-)

Joulumänty perustilassa
Kirjan ohjeista tuli poikettua myös siinä, että pohjakartiota ei ole maalattu vihreäksi eikä liimattuja käpyjä spreijattu kultaisiksi. Sen sijaan kävyt on koristeltu valkoisilla, kimaltelevilla hiutaleilla ennen liimausta, aikaa siihen paloi uskomattoman kauan, varsinkin kun en ollut varma paljonko niitä tarvitsen. Lisäksi mäntyyn on upotettu valosarja, jonka patterikotelo on piilossa kartion pohjassa.
Joulumänty valaistuna
Näppejäkään (omia) ei tullut poltettua kuumaliimapistoolissa työskennellessä kun delegoin liimaamisen toiselle taholle ;-) Kuten myös sen valosarjan kiinnittämisen ja piilottamisen ;-) Olen sentään kerännyt osan kävyistä, koristellut ne kokonaan itse ja hankkinut styroksikartion ja valosarjan, joten voin olla ylpeä työstäni. Tai ainakin delegointitaidoistani ;-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti